torstai 14. maaliskuuta 2019

French Patisserie





Siis mä oon niin fiiliksissä. Rupesin yhtenä iltana googlettelemaan ranskalaisia leivonnaiskirjoja, ja päätin sellaisia metsästää tällä reissulla. Kysyin työkaverilta, missä täällä olisi kirjakauppa, mistä sellaisia voisin katsella. Hän sanoi, että läheisellä Auschan-kauppakeskuksessa on kattava kirjavalikoima, ja päätin että käyn siellä katsomassa. Kävin ensin keskustassa lenkillä ja päätin kävellä sieltä suoraan sitten tänne Auschaniin, mutta törmäsin matkalla tällaiseen pieneen kirjakauppaan, johon päätin sitten poiketa. Sieltä nämä minun kirjani ovat.
Tuota isoa valkoista Patisserie-kirjaa (Ferrandi Paris -koulun teos) olin katsonut myös ebaysta ja saisi sen tilattua muistaakseni myös adlibriksesta, mutta päätin sen ostaa täältä. Jotenkin kiva saada muisto tästäkin työkeikasta. Toinen oli ihan heräteostos, Pierre Hermén Macaron-kirja. Minulla on kyllä macaron-leivosten kanssa sellainen viha-rakkaus-suhde, ne ei ole oikein tykännyt onnistua minun tekeminä. Mutta nyt täytyy testata näitä kun on oikein koko kirja niistä.
Vitsit olin sen illan aikana niin iloinen kun nuo kirjat löysin. Ja heti aamulla ensimmäiseksi ne nähdessäni, hymyni leveni entisestään. Päätinkin siinä hetkessä, että aion vielä jossain vaiheessa opiskella itseni leipuri-kondiittoriksi, jollen nyt Ferrandi Paris -koulussa, niin eiköhän Turun ammatti-instituutti ole myös hyvä vaihtoehto. Ferrandi Paris -kouluun halutessani pitäisi olla vähän enemmän massia taskussa, laskeskelin että koulu kustantaisi 32 000 euroa ja se kestää vain puoli vuotta.
Tämä ostos myös vahvisti toisen matkalaukun ostamisen täältä kotimatkaa ajatellen. Näiden opusten yhteinen paino on yli kuusi kiloa! Nyt on siis kaksi laukkua ruumaan, mutta voi olla että lähettäisin nämä kuitenkin postilla kotiin. Saas nähdä. Otan kuitenkin käsimatkatavaroihin, että voin opiskella macaron-leivosten tekoa. 😀 Vitsi vitsi.
Ei ole enää pitkä aika täällä, reilun viikon päästä lähden Pariisiin viikonlopuksi ja sieltä sitten kotiin ja viimeiset rutistukset koulu(je)n kanssa. Kiireinen huhti-toukokuu tulossa. Mutta sitäkin parempi!! 🙂

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun on unelmia ja tavoitteita tulevaisuudessa. Go Saara Go

    VastaaPoista
  2. Eikö vain? Mun mielestä on hyvä aina miettiä mitä haluaisi parin vuoden päästä tehdä? Vaikka mullakin sitä ikää jo on, niin ihan hyvin voin mennä opiskelemaan vielä 😃

    VastaaPoista